Joarc | Architecture

Joarc Architects– Vahva ammattitaitomme ja osaamisemme kattaa laajalti arkkitehtisuunnittelun eri osa-alueet. Työmme ovat loppuunvietyjä kokonaisuuksia, joihin sisältyy inspiroivat luonnokset, tarkat rakennuspiirustukset, tarvittavat rakennusluvat ja viimeistelty sisustus. Jokaisella projektillamme on oma identiteettinsä, joka syntyy ja vahvistuu monipuolisen osaamisemme ja sitoutuneen, vastuullisen suunnittelun myötä.

Suunnittelumme lähtökohtana on aina tasapaino ympäröivän luonnon kanssa. Rakennukset kunnioittavat ympäristöään ja ovat sen kanssa luontevassa vuorovaikutuksessa. Rakennusmateriaalit valitaan huolella, pienimmätkin yksityiskohdat huomioiden, ja pyrimme aina esteettisesti korkeatasoiseen kokonaisuuteen. Käytämme paljon puuta, terästä ja kiveä. Lisäksi valitsemme myös vähemmän tavanomaisia materiaaleja, joiden käytössä teemme yhteistyötä alan osaavimpien käsityöläisten kanssa.

Joarc Architects perustettiin vuonna 2006. Olemme erikoistuneet korkeatasoiseen omakotitalo-, huvila- ja kesämökkisuunnitteluun sekä Suomessa että ulkomailla. Toimistossamme työskentelee viisi arkkitehtiä, joilla kaikilla on oma erityisosaamisalueensa. Työskentelyilmapiirimme on avoin ja antaa tilaa inspiraatiolle ja ideoille. Pienen kokomme ansiosta jokainen projektimme saa tarvitsemansa huomion, ja tämä mahdollistaa henkilökohtaisten ja luovien ratkaisujen syntymisen. Intohimomme muotoiluun ja uteliaisuutemme materiaaleja ja uusia työmenetelmiä kohtaan luo ainutlaatuisen pohjan innovatiiviselle, toimivalle ja esteettisesti puhuttelevalle arkkitehtuurille. 

Kauniissa tilassa ihminen voi paremmin.
Joarc Architects

 

 

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

 

 

OPI LISÄÄ MEISTÄ:  Projekteissa, seuraa meitä Pinterestissä tai Ota yhteytttä meihin kyselyillä tai palautteella.